lauantai 30. heinäkuuta 2016

Uusi sohvatuoli!

Tämän tuolin rakensin pahvista, vanerista ja kolmesta erilaisesta huonekalukankaasta.
Jalat sahasin lehtisahalla ja tuolin kokoamiseen käytin liimaa, niittipyssyä ja pitkää neulaa.

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Laatikoita!

Laatikoita, laatikoita, laatikoita!
Näitä voisin taitella vaikka kuinka monta!

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Oleskeluhuone

Taidetta rakastavan oleskeluhuone!
Sohvan olen tehnyt paksusta pahvista, puusta, vanusta ja tukevasta kankaanpalasta. Maton olen virkannut ja pöydällä olevan liiinan ja kukkatyynyt ommellut. Taulut olen liimannut lehdestä leikkaamistani kuvista ja puurimoista.

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Betonitöitä

 

 
Olen nyt innostunut betonitöistä ja tässä taas muutama kokeilu. Vasemmanpuoleinen kellotaulu on vanhasta rikkimenneestä rannekellosta. Upotin sen betoniin. Oikeanpuoleisen peilin tein niin, että valoin ensin betonipohjan. Maalasin sitten syvennyksen valkoisella ja liimasin päälle autonkorjauspeilistä leikkaamani ympyrän.
 

Tässä kaksi erilaista pöytää. Vasemmanpuolimmaiseen pöytään upotin pöyreät puupalat jo valamisvaiheessa molemmille puolille pöytätasoa. Kun betoni oli kuivunut maalasin alaosan valkoiseksi ja liimasin pöyreät puupalat jaloiksi.
Alla olevassa kuvassa näkyy pöytätaso hyvin. Oikeanpuoleiseen pöytään upotin suorakaiteen muotoisen vanerinpalan valamisvaiheessa ja tason kuivuttua maalasin puuosan mustaksi ja liimasin jaloiksi puupalat.
Musta väri näyttää myös sopivan hyvin betonipintaan!
 


maanantai 4. heinäkuuta 2016

Sohva betonista

Tästä tulee sohva!
Valoin betonisen istuinosan ja sahasin siihen vaneriset käsinojat sekä selkä- ja etuosan.
Pidin osat liimauksessa yön yli.

Nyt olen maalannut sohvan ja liimannut sokkeliksi pätkän pyöreää rimaa.
Jätin betonisen istuinosan maalaamatta, koska rouhea istuinosa sopi mielestäni sohvan tyyliin.

Sohva kaipasi kuitenkin väriä, joten ompelin siihen selkänojaksi pitkulainen kukkatyynyn.


Sohva-asetelma Päijänteen aalloilla!

Hei, olisi kiva tietää, miten löysit blogini!